16.9.2020

 

Kotimaisten painokangaskuosien suunnittelu vaatetusyrityksille – kehityskulkuja 1940-luvulta 1970-luvulle

Teksti: Camilla Pulkkinen, TaM
Kuvat: Camilla Pulkkinen ja valmistajat 

Ajanjaksoon 1940-luvulta 1970-luvulle sijoittuu muodin historian murroskohta: siirtyminen ateljeemuodista valmisvaateteollisuuteen. Kotimaisen painokuosisuunnittelun ja valmisvaateteollisuuden kehityksen myötävaikuttajina toimivat sodan jälkeinen elinolosuhteiden paraneminen,  käyttötavaroiden suunnittelun ja valmistuksen rationalisointi kuin myös painotekniikan kehitys ja suunnittelijoiden siirtyminen yrityksiin. Pariisilaisen muodin ja toisaalta yksilöllisen, taiteellisen ilmaisun ristivedossa syntyi hedelmällinen kasvupohja kotimaisen painokuosisuunnittelun ja valmisvaateteollisuuden yhteistyölle.

 Marjatta Metsovaaran 1960-luvulla suunnittelema kuosi 'Ruusu' Tampellan Lapinniemen puuvillatehtaalle.
Kuvaaja: Camilla Pulkkinen

Sodan jälkeen 1950-luvulla alkanut kotimaisen painokuosisuunnittelun ja valmisvaateteollisuuden toisiinsa kytkeytynyt kehityskulku vakiintui 1970-luvulla. Ulkomaisten esikuvien mukaan kopioitujen painokuosien tilalle kehittyi niin kotimaisia, valmisvaateteollisuudelle yrityskohtaisesti suunniteltuja omakuosimallistoja kuin taiteellisen vapauden piirissä syntyneitä taideteollisia design-kankaita. Marimekko Oy:n perustamista 1951 voidaan pitää monella tapaa portinavauksena kotimaisille, taideteolliselle vaatetussuunnittelulle. 1960-luvulla valmisvaateteollisuus pyrki läheisempään yhteistyöhön kotimaisen painokangasteollisuuden kanssa. Kuosien avulla yritykset kykenisivät erottautumaan ja erikoistumaan tuotteillaan toisista. Kasvava tarve erottautua avarsi vuosien saatossa myös tekstiiliteollisuudessa toimivien painokuosisuunnittelijoiden vapautta luoda suorista esikuvista vapaita painokuoseja.

Ensiaskeleet

Kotimaisella kankaanpainantaa harjoittavalla puuvillateollisuudella on pitkä perinne. Finlayson-Forssa Oy:tä edeltänyt Forssan Osakeyhtiön puuvillatehtaalle hankittiin ensimmäisenä Suomessa 1861 painokone. Myös muihin puuvillateollisuuden tehtaisiin Vaasaan, Poriin ja Tampereen Lapinniemeen perustettiin omat painot. Tehtaat liitoutuivat 1930-luvulta alkaen Puuvillatehtaitten myyntikonttori PMK:n alaisuuteen ja keskittivät kotimaanmyynnin ja kankaiden markkinoinnin saman katto-organisaation alaisuuteen Tampereelle. Kotimainen vaatetuotanto laajeni 1910-1920-luvuilta alkaen. Suomeen perustettiin useampia muotisalonkeja valmisvaateteollisuuden vielä puuttuessa. Ensimmäinen suomalaisessa tekstiiliteollisuudessa työskentelevä painokangassuunnittelija Eva Taimi toimi Helsingin Taidevärjäämössä 1937-1947.

Vaatetuskankaiden valmistuksessa muodin tarkka seuraaminen toimi ohjenuorana.  Niin puuvillatehtaitten kuin muotiateljeiden johtajat kävivät ideamatkoilla Euroopassa seuraamassa muodin kehitystä. Teollisuudessa nousi pyrkimyksiä korvata ulkomaiset painokuosit kotimaisilla kuoseilla.  1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alkupuoliskolla Puuvillatehtaitten myyntikonttorin PMK:n Forssan, Porin ja Vaasan tehtailla tunnusteltiin kuosisuunnittelijoiden saamista tehtaille. Kehitys oli hidas tehtaiden perinteisten työtapojen joutuessa haastetuiksi. 1960-luvulla tehtaille palkattiin lisää suunnittelijoita.

Finlayson-Forssa Oy:n Forssan tehtaan painokangasateljeen kuosisuunnittelijoita näyttelyhuoneessa 1959:
(Vas) Pirkko Mero, Mirja Tissari, Kaija Ruhberg, Ulla Perho, Arja Mattila ja Aini Vaari. Kuva: Aini Vaari. 
 

Painotekniikka ja muotisyklit

Suuremmat teollisuusyritykset käyttivät telapainokoneistusta pienempien yritysten aloittaessa painamisen käsifilmipainolla. 1950-luvulla Forssassa ja Porissa käytettävä telapainotekniikka toi omat lainalaisuutensa teollisuuden kuosiateljeissa toimivien suunnittelijoiden työhön: kuosit olivat yksityiskohtaisia ja kuviot pieniä. Painovalsseihin kaiverrettujen kuosien elinkaari venyi vuosikymmenten pituiseksi. Yritykset panostivat neutraaleihin, varmoihin kuoseihin.

PMK:n Finlayson-Forssa Oy:n Forssan tehtaalle, Porin Puuvilla Oy:n ja Vaasan Puuvilla Oy:n tehtaille hankittiin käsifilmitekniikkaa 1930-luvun lopulla. Telapainotekniikkaa kunnioittavilla tehtailla osan henkilökunnasta kokema epäilys uutta tekniikkaa kohtaan hidasti aluksi sen käyttöönottoa. Armi Ratia puolestaan kiinnitti huomiota 1940-luvun lopussa filmipainon mahdollisuuksiin vieraillessaan Helsingin Taidevärjäämössä. Filmipaino oli hänestä moderni vaihtoehto kudotulle tekstiilitaiteelle.

PMK:n tehtaissa painomääriä nostettiin entisestään Buser- eli laakapainokoneistuksella. Kaikki kankaaseen määritellyt värit saatiin painettua samalla kertaa ja tuotannosta saatiin jatkuvaa. Forssaan hankittujen koneiden myötä tuotesarjoja kyettiin lyhentämään taloudellisesti kannattavalla tavalla 1960-luvulla. Buserit yhdistettynä uusiin leveämpiin 140- 150 senttimetrin kangaslaatuihin mahdollistivat suurempien kuvioiden suunnittelu. Porissa laakafilmipainokone hankittiin 1961. Porin kuosiateljeessa työskennelleen Juhani Konttisen mukaan uudet koneet olivat suuri menestys, joka liittyi voimakkaasti suomalaiseen mallisuunnitteluun ja uuteen pukeutumisen tyyliin. Rotaatiopainokone esiteltiin tekstiiliteollisuudelle 1963. Rotaatiopaino mahdollisti yhtenäisten taustavärin sekä pystyraitojen painamisen. Porin Puuvillaan hankittiin 1967 ensimmäinen rotaatiofilmipainokone. Uusi tekniikka vapautti suunnittelijan huomioimasta raporttiraidan sijaintia sommiteltaessa harvakuvioisempia kuoseja.

Marimekon kansainvälinen läpimurto

Printex Oy:ssä ja Marimekko Oy:ssä suunnittelijat seurasivat omaa näkemystään. Armi Ratian aviomiehen, Viljon pyytäessä vaimoaan suunnittelemaan Printexin alkuaikoina kukkakankaita, tämä oli kieltäytynyt. Kukkiahan suunnittelivat kaikki. Vuokko Nurmesniemi palkattiin 1953 suunnittelemaan modernin hengen mukaisia kankaita Printexille. Vuokko toi suomalaiseen painokankaaseen suuret abstraktit väripinnat. Nurmesniemi suunnitteli ’Tiibet’-painokuosin, jossa hyödynnettiin värien rinnakkaisvaikutusta tehokeinoina. Päällekkäin meneviä värialueita hyödynnettiin mm. Jokapoika-paidan Piccolo-kuosissa.

Vuokko Nurmesniemen 1956 Marimekolle suunnittelema 'Jokapoika'-paita. Kuosi 'Piccolo' vuodelta 1953.
Kuvaaja: Camilla Pulkkinen 

1960-luku alkoi Marimekon osalta ryminällä. Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn vaimo Jacqueline Kennedy osti kahdeksan Nurmesniemen suunnittelemaa puuvillamekkoa. Marimekon nousu kansainväliseen julkisuuteen tapahtui Associated Press-tietotoimiston julkaistessa 1960 ’Finnish Fashion for First Lady’-artikkelin. Siinä todettiin rouva Kennedyn käyttämien Marimekon asujen olevan voittamattomat vapaa-ajalla. Nurmesniemen siirryttyä pois Marimekosta, vaatesuunnittelijaksi siirtyi Annika Piha. Uuden suunnittelijan vaatteille menestys tuli nopeasti. Yhdysvaltain aikakausilehdet esittelivät 1962 värikkäitä marimekkoja näyttävästi. Marimekkoja kutsuttiin älymystön uniformuksi.

Vuokko Oy – vaatteen ja kankaan suhde

Vuokko Nurmesniemi perusti Vuokko Oy:n 1964. Ensimmäisestä kuosista, Pyörteestä lähti liikkeelle Nurmesniemen vaatesuunnittelun idea. Kankaan käyttötarkoitus oli aina ollut tärkeä lähtökohta kuosien suunnittelussa sekä se, miltä kuvio näyttää vaatteessa saumojen katkomana. Leikkaustavasta riippuen samasta kuviosta saatiin lukemattomia erinäköisiä vaatteita. Jyväskylän kulttuuripäivillä 1965 pitämässään esitelmässä hän totesi ihailevansa vaatetyyppejä, jotka olivat yksinkertaisia, monikäyttöisiä ja muodista riippumattomia. Oli aika kapinoida Pariisin muotihuoneiden trendejä luovaa ylivaltaa vastaan.

Vuokon kankaisiin painettiin usein valkoiselle pohjalle arkkitehtonisen selkeitä kuvioita. 1960-luvulla Nurmesniemi vei eteenpäin ideaa suurikuvioisista kuoseista ja venytti kuvioita giganttisiin mittasuhteisiin esimerkiksi Jättipallo- ja Puolikas-kankaissa. Vaatteissa saattoi olla vain yksi sauma olkapäällä. Kuvioiden läpivärjäys mahdollisti vuorittomat jakut, joissa painokuvio jatkui vaatteen sisäpuolella.

Painokuosien suunnittelu yritysasiakkaille

Kotimaiset yritykset toivoivat saavansa kuoseja yksinoikeudella. Omakuosikäytäntö kehittyi PMK:n tehtailla 1960-luvun puolivälistä alkaen. Tukkuliikkeille tarkoitettujen omakuositilausten vähimmäismäärä oli 1954 minimissään  1000 pakkaa. PMK:n taholla oltiin valmiita soveltamaan omakuosikäytäntöä. Myyntikonttorin tavoitteena oli luoda filmipainokankaiden mallisto yhteistyössä Forssan, Porin ja Lapinniemen tehtaitten kesken.

Ateljeen yhteistyö vaatetusyrittäjien kanssa alkoi Forssan ateljeen osalta painokuosien väritysten laatimisesta. Asiakkaiden sopiessa väreistä ateljeen suunnittelijoiden kanssa, asiakkaat alkoivat ottamaan yhteyttä myös kuositoiveiden toteutuksessa. Tilausrajojen lasku toi piristysruiskeen valikoimaan ja  vaatevalmistajat hakeutuivat puuvillatehtaiden asiakkaiksi. Puuvillatehtaitten kuosisuunnittelijat tekivät 1963 tutustumisretken alan yrityksiin. Kontakti vaatetusyritykseen tarjosi kuosisuunnittelijoille näkymiä huolelliseen suunnitteluun. Jos kuviot oli suunniteltu kuosissa sijainniltaan epätasaisesti, valmiissa vaatteessa muodostui saumojen luo sattumanvaraisia kuvioaiheita. Tätä korjattaessa vaatteen leikkuussa syntyisi hävikkiä.

 

Marjatta Metsovaaran kankaasta suunniteltu Salon Leninkitukku Oy:n inn Flaren naisten talvipusakka.
Kuvaaja: Camilla Pulkkinen
  

Salon Leninkitukku Oy Finn Flare valitsi yhteistyökumppaneikseen kotimaisia eturivin suunnittelijoita 1960-luvulla. Tekstiilitaiteilija Marjatta Metsovaara oli perustanut kudottuihin sisustuskankaisiin keskittyneen Metsovaara Oy:n 1954. Tarkasteltuaan Lapinniemen puuvillatehtaan painamia saksalaisia ruusukankaita Risto Laaksonen pyysi Metsovaaraa suunnittelemaan painokuosin Finn Flaren vaatemallistoa varten. Sen tuli olla omaperäinen ja suomalainen. Ensimmäinen painokuosi ’Kukka’ painettiin Tampellan Lapinniemen Puuvillatehtaalla 1962. ’Kukka’ kuului Maj Kuhlefeltin suunnittelemaan Finn Flare-vaatemallistoon. Kukka-kuosi menestyi sekä vaatetus- että sisustuskankaana.

Risto Laaksonen tutustui Tampellan Lapinniemen puuvillatehtaalla Timo Sarpanevaan. Tehtaassa kehitettiin 1965 uudentyyppistä kangaspainomenetelmää Ambientea Sarpanevan johdolla. Porilainen W.Rosenlewin paperitehdas tilasi Sarpanevalta hyllypaperimalliston. Paperia painettaessa painokone rikkoontui ja roiski väriä epämääräisesti. Sarpaneva ihastui sattumanvaraiseen jälkeen. Tampellan Lapinniemen puuvillatehtaalla luotiin tekniikka, jolla Ambienten valmistus onnistui. Tehtaalla tehtiin iltaisin painokokeiluja yhteistyössä Sarpanevan kanssa. Pi Sarpaneva suunnitteli ensimmäisistä valmistuneista kankaista kokoelman, jonka Salon Leninkitukku toteutti. Ambiente-tekniikka patentoitiin Lapinniemessä valmiiksi, jolloin valmistuslisenssejä saatettiin myydä koti- ja ulkomaille.

Pi Sarpanevan suunnittelema asu Timo Sarpanevan Ambiente-kankaasta.
Kuvaaja: G.Lindhold. Kuva: Sarpaneva Design Oy 

Painetun trikoon vienti

Svengaavan 1960-luvun vapauden jälkeen muoti kääntyi pelkistetympään suuntaan. Trikoovaatteet sopivat hyvin farkkujen kanssa yhteen. Annika Rimala suunnitteli 1968 Marimekolle Tasaraita-malliston, jolla oli mahdollista pukea koko perhe yhteneväiseen asuun. Kotimainen trikootekstiiliteollisuus suuntasi katseensa vientimarkkinoille. Suomen Trikoo Oy ja Nokian Kutomo Oy kehittivät tahoillaan mallistojaan vientiä silmällä pitäen 1960-luvun lopussa.

Nokian Neulomo Oy:ssä pyrittiin 1960-luvulla uudistamaan tuotantoa. Tulokset nähtiin täysin uudistuneissa mallistoissa. Puuvillan rinnalle kehitettiin puuvillamodaalineulos, josta tuli Nanso-tuotteiden ykkösmateriaali vuosikymmenien ajaksi. Entiset aluspaidat syntyivät uudelleen yksivärisinä tai painettuina t-paitoina, joista muodostui koko kansan suosikkiasuja. Yöpaidoista kehittyi mekkoja pienten kaavamuutosten ja uusien painokuosien avulla. 1970-luvun alussa yritykseen palkattu Tuula Lehtinen vastasi omaleimaisten design-yöpaitojen suunnittelusta. Nanson kotimaan myynti sai myös uusiutuneista vientimallistoista piristysruiskeen. Yhtiö vaihtoi nimekseen Nanso Oy tunnetun tuotemerkkinsä mukaan 1972.

 

Värikkäitä Nanso Oy:n 1970-luuvn t-paitoja, mekkoja ja puseroita. Kuva: Nanso Oy.

Suomen Trikoossa kiinnitettiin samoin huomiota tuotteiden ajanmukaisuuteen. Toimitusjohtaja Waldemar Jensen otti yhteyttä diplomiekonomi Lenita Airistoon ja kertoi yrityksen haluavan vahvistaa markkina-asemaansa tuotteidensa vientiä. Airisto kokosi tiimin uuden tuotemerkin luomiseen. Painokuosit ja väritykset suunnitteli  Nana Suni. Vaatesuunnittelijana oli Anna-Liisa Nieminen. Suomen Trikoon, Lenita Airiston, Nana Sunin ja Anna-Liisa Niemisen yhteistyö alkoi 1966. Muotivaatekokoelma sai nimekseen Revontuli. Lenita Airiston tiimin luoma Revontuli-mallisto oli Suomen Trikoon valmistuksessa vuoteen 1969. 1970-luvun alkuvuosina Revontulia suunnittelivat Suomen Trikoon omat tuotesuunnittelijat.

 

Lähteet: 

Aav, Marianne & Viljanen, Eeva, 2007 (toim.). Vuokko Nurmesniemi – pukuja ja kankaita. Designmuseo. Helsinki. 

Aav, Marianne & Viljanen, Eeva, 2007. Vuokko – Vuokko Nurmesniemi – pukuja ja kankaita (toim.). Designmuseo. Helsinki.  

Aav, Marianne & Kivilinna, Harri & Viljanen, Eeva, 2011 (toim.). Marimekkoelämää – väriä, taitaa ja muotoja. Desginmuseo. Helsinki.  

Almay, Mirja & Lappalainen Piippa, 1996. Kansakunnan vaatettajat. WSOY. Porvoo. 

Koskennurmi-Sivonen, Ritva, 2008. Muotitaiteilija Riitta Immonen – vaatteita naisille työhön, juhlaan ja vapaa-aikaan. Multikustannus Oy. Helsinki. 

Lind, Mari, 2014. Revontuli – säkenöivää eleganssia Pohjolasta. Tampere, Tampereen museoiden julkaisuja 135. Tampere. 

Lind, Mari & Anne-Mari Lehto, 2019. Ambiente – Timo Sarpanevan painokankaita. Tampereen museoiden julkaisuja 155. Tampere. 

Maunula, Leena & Tarchys, Rebecka, 2000. Annika Rimala 1960-2000. Taideteollisuusmuseo. Helsinki. 

Niinimäki, Kirsi & Marjo-Riitta Saloniemi (toim.), 2008. Kretongista Printtiin – suomalaisen painokankaan historia. Maahenki Oy. Helsinki. 

Pietarinen, Heidi, 2009. Teen huoneita ja suljen ovia. Lapin Yliopistokustannus. Rovaniemi. 

Pulkkinen, Camilla, 2006. Finlayson-Forssa Oy:n Forssan tehtaitten painokangasateljee 1950- ja 1960-luvuilla. Lauri Pohjakallio (toim.) Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja museoyhdistys vuosikirja 75 – 2006. Forssan Kirjapaino Oy. Forssa. 

Vahala, Tellervo, 2006. Nanso 85 – Uutta päällä. Arti Print Oy. Helsinki.