City of the future 

Tulevaisuuden urbaanit tekstiilit

 

Tulevaisuudessa yhä useampi meistä asuu erilaisissa urbaaneissa ympäristöissä. YK:n arvion mukaan lähes 70 prosenttia maailman kansalaisista asuu kaupunkiympäristöissä vuonna 2050. Kaupungistumisen trendiin oli tartuttu myös  toukokuun 2019Techtextil- ja Texprocess –messujen yhteisessä teemanäyttelyssä, ”City of the Future”. 

Näyttely esitteli monenlaisia sovelluksia, ideoita ja ajatuksia tekstiilien maailmasta, ja kuinka tekstiilit ovat mukana tulevaisuuden kaupunkielämässä, ja osin jo nytkin. Monipuolinen kokonaisuus oli luotu yhteistyössä hollantilaisen Creative Holland -aloitteen kanssa, näyttelyn oli kuratoinut Stiljinstituut Amsterdam ja toteuttanut arkkitehtitoimisto Refunc. ”Tarinamme kertoo, kuinka tekstiilit ja tekstiilirakenteet toimivat yhteen liittävinä elementteinä tulevaisuuden kaupunkielämässä, oli sitten kyse terveydestä, liikkumisesta, arkkitehtuurista tai vaatetuksesta. Se myös osoittaa, miksi juuri Alankomaat, joka on käytännössä yhtä suurta metropoli-aluetta, on täydellisen sopiva kertomaan tätä tarinaa”, kiteytti Sigrid Streifer Alankomaiden lähetystön taloudelliselta osastolta näyttelyn esipuheessaan.

https://www.creativeholland.com/en

 

 

Samira Boonin ARCHI FOLDS –installaatio edustaa tekstiiliarkkitehtuuria, hänen töissään japanilaiseen origamiperinteeseen on yhdistetty uusia kudontatekniikoita. Tuloksena on erilaisia taitoksia ja laskoksia sisältäviä tekstiileitä, joita on mahdollista muokata ja muuttaa tilan, ja esimerkiksi halutun akustiikan tai valoisuuden mukaan. Studio Samira Boonin työryhmä on kehittänyt lukuisia eri materiaalivariaatioita rakenteille, kokeillen muun muassa paperia, polyesteriä, mohairia sekä itä-aasialaista kuitua abacaa eli manillaa. ARCHI FOLDS -kokonaisuus on ollut mukana muun muassa Theaters Tilburgin tapahtumissa Alankomaissa sekä Jiazing Galleryssa Kiinassa. 

https://samiraboon.com/ 

 

 

Next Nature Network nostaa esille nykyajan ja tulevaisuuden teknologisen ja digitaalisen kehityksen esille tuomia kysymyksiä karrikoiden ja haastaen. City of the Future –näyttelyssä ryhmältä oli esillä useita eri töitä, yhtenä esimerkkinä keinokohdut, joiden avulla kysyttiin, olisimmeko valmiita kasvattamaan lapsiamme ihmisen kohtua vastaavissa tekokohduissa. Teknisesti tämä olisi ehkä jo mahdollista, mutta millaisia eettisiä kysymyksiä tämä aiheuttaa?

  

Lihaa pystytään jo valmistamaan laboratoriossa, mutta onko se ratkaisu maapallon asukkaiden  lihansyönnin kasvuun? Bistro in Vitro –kokonaisuus kysyy, missä muodossa tulevaisuudessa syömme lihaa, koeputkessa kasvatetulle lihalle voidaan antaa makuja ja muotoja, joita emme osaa ehkä vielä kuvitellakaan. Olisiko esimerkiksi jääkarhu- tai lohikäärmejäätelö herkullinen tapa syödä liha-annos? 

https://www.nextnature.net 

 

New order of fashion on alusta uusille muotialan kyvyille, tarkoituksena on esitellä uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia muotiteollisuudelle, sekä saada aikaan yhteistyötä. City of the future –näyttelyssä teeman alla esittäytyi useita nuoria suunnittelijoita, joiden erityisenä fokuksena on kestävä kehitys. Suunnittelijoiden töissä se näkyi materiaalivalinnoissa, muoti-käsitteen uudessa ajattelussa tai uusissa lähestymistavoissa. 

https://neworderoffashion.com/ 

 

Alicia Minnaard oli luonut asuja meressä kelluvasta roskasta kuvitteelliselle ihmisryhmälle, joka asustaa NOESKWAM-roskasaarella, valmistaen kaiken tarvittavan saaren rantaan huuhtoutuvasta roskasta, ja erityisesti muovista. 

www.aliciaminnaard.com

Johannes Offerhaus tutkii töissään liikettä ja muotoa, lähtökohtana paraabeli. Vaatteiden rakenteissa näkyy, miten ihmisen aiheuttama liike siirtyy vaatteen liikkeeksi. Offerhaus on kiinnostunut myös koneista, ja on luonut omia kankaanvalmistuskoneita.

www.johannesofferhaus.nl

 

 

Delft University of Technology –yliopiston opiskelijatyöryhmä on osallistunut varsin menestyksekkäästi Elon Muskin SpaceX Hyperloop Pod –kisaan, jossa etsitään parasta mahdollista prototyyppiä Hyperloop-radalla kulkevaksi ”kapseliksi”. Opiskelijaryhmä kehitti vuonna 2015 ensimmäisen ”podin” eli kuljetuskapselin prototyypin, vuonna 2017 eri tieteenaloja yhdistävä ryhmä voitti kisassa ensimmäisen palkinnon, ja kolmas kisakierros on heinäkuussa 2019. Näyttelyssä esillä ollut Hyperloop pod –prototyyppi sisältää paljon tekstiili- ja komposiittimateriaaleja. 

https://delfthyperloop.nl/en/ 

Teksti ja kuvat: Sari Granni